Jyväskylän kaupunki on käynnistänyt Kortepohjan keskustan asemakaavan muutokseen tähtäävän suunnittelun. Suunnittelualueen ytimessä ovat liikekeskus ja sen viereinen pysäköintialue (tarkemmin kaupungin kaavasivulla).
Kortepohjan keskustan asemakaavan muutoksen tavoitteena on parantaa Kortepohjan liikekeskuksen toimintaedellytyksiä tehostamalla alueen maankäyttöä ja kehittämällä alueen kaupunkikuvaa ja ympäristöä. Asemakaavan muutoksen tarkoituksena on lisätä asumismahdollisuuksia alueella ja kartoittaa, millaista ja mitä kohderyhmää palvelevaa asumista Kortepohjan keskustan alueelle olisi luontevaa sijoittaa.
Asemakaavan muutoksen yhteydessä tarkastellaan alueen liikennejärjestelyjä, kuten Tietoniekantien liittymistä Laajavuorentiehen sekä pysäköinnin järjestämistä Kortepohjan keskustan alueella. Lisäksi suunnittelussa otetaan huomioon vammaisten erityispalveluiden vaatimukset elinympäristölle.

Luonnos sijoitettuna ilmakuvaan (Jyväskylän kaupunki / Arkkitehtuuritoimisto AT)

Kuva: Lentokuva Hannu Vallas Oy.