Vieraslajien torjuntaa ja liikenneasiaa
Kortepohjan asukasyhdistyksen hallitus kokousti 6.6. Päätettiin järjestää viestinnälliset vieraslajitalkoot ja palkita jokainen omin päin alueen lupiineja tai muita vieraslajeja kitkenyt karkkipussilla.
Asukasyhdistys jättää mielipiteen suojelukaavaan erityisesti siitä näkökulmasta, että vireillä olevia kaavoja pitää katsoa myös kokonaisuutena, kun alueen liikennejärjestelyjä suunnitellaan. Tiedossa on, että suojelukaava-alueen taloyhtiöt jättävät omia mielipiteitään. Lisäksi keskusteltiin alueen autoliikenteestä, josta tuli asukkaalta huolestunut sähköposti. Tarpeeton autoilu kevyenliikenteenväylillä on tunnistettu ongelma, ja aiheesta päätettiin olla yhteydessä mm. kiinteistönomistajiin, poliisiin ja kaupungin viranomaisiin.
Kokouksessa todettiin myös sekä markkinoiden että kevään lehden olleen onnistuneita. Kortepohjalainen on aiemmin ilmestynyt neljästi vuodessa. Jälleen keskusteltiin kolmannen lehden tekemisestä syksyllä, mutta tekijöitä on liian vähän eikä sitä voida tehdä. Sen sijaan säännöllisen tilan hankkimista edistetään syksyllä. Keskustelimme myös mahdollisuudesta järjestää historiakävely uudelleen.
Kortepohjan asukkaat ry:n hallitus kokoontuu yleensä lähes kymmenen kertaa vuodessa. Hallitushan valitaan aina vuosikokouksessa keväisin. Toivomme toiminnan virkistyvän entisestään. Ei riitä, että hallituksessa on muutamia aktiivisia toimijoita, vaan tarvitsemme mukaan aktivisia kortepohjalaisia.
Haluamme viestiä asukkaille asioista, joita asukasyhdistyksessä käsitellään. Tästä syystä aiomme jatkossa viestiä kokousten asioista myös täällä yhdistyksen nettisivuilla sekä sähköpostilla jäsenille. Muita viestintäkanaviamme ovat Instagram, Facebook sekä Whatsapp. Jäseneksi voit liittyä nettisivujen liittymislomakkeella. Vuosimaksu on nolla euroa.